Kun Austrian Airlinesin lento OS 0727 pomppasi toisen kerran betonipäällysteiseltä kiitoradalta, tunsi olevani kotona...taas.

Sillä tuntemuksella ei ole mitään tekemistä todellisen kotini kanssa, se vaan tulee jostain, se tunne, että matkalla on kotona.

Olin varannut auton jo hyvissä ajoin ( sunnuntaina) ennen saapumistani Montenegroon( tiiistaina). Marina odotti kärsimättömän näköisenä Europcar luukun takana. Olin joutunut vaihtamaan lentoni maanantain sijasta tiistaille ja yöpymään Wienissä syynä myrsky suomessa. Marina oli ollut huolissaan josko tulen ollenkaan.

Vuoden 2008  vierailuun verrattuna kaikki sujui hyvin. Auto oli sellainen kun sovittiin ja luotokortti kelpasi. sää perillä oli aurinkoinen ja lämpötila 18 astetta +:n puolella.

Kurvasin valkoisen Skoda Fabianin ulos lentokentän rampista, varovasti tietäen, että paikalliset skoudet odottaa mielellään innokasta kapitalismin edustajaa haaviin jollakin tekosyyllä. Sininen Golf vilkkuvaloineen oli siellä missä ennenkin, Suuren seepramännyn alla, varjossa..... Se on muuten ainut asia mistä Montenegrolaiset on kateellisia koirille, koirat kerkiää aina ensin varjoon.

Matka Niksic nimiseen läävään oli playbackkiä entisestä. Uhkarohkeita ohituksia, koiria, lehmiä ja montenegrolaisia tiellä, kaikin puolin vaarallista matkan tekoa. Perillä kuitenkin ennen pimeää, se on tärkeää jos aikoo selviytyä montenegron liikenteestä hengissä.

Olin asunut perhe Vujanovicin luona vuonna 2008. Ei todellakaan viehättävä paritalo aivan Niksicin keskustan tuntumassa. Kapean tien puolessa välissä okrankeltainen tyypillinen Jugoslavian sodista nähty rakennus, Vain luodin reiät rappauksessa puuttuu. Mutta historiaa tuntien, tiesin että paikalliset adoptoi amerikkalaisen tavan sotia muiden takapihoilla ja näin pitää oman kodin reiättömänä.

Olohuone keittiö, heittiö

Näkymä olohuoneen ikkunasta

Ja ulkoa..

 

Perhe on aivan mahtava , heillä on matkailuyritys Tara joella (Tara grab), mistä useat kuvat aikaisemmissa matkakertomuksissa. Perheeseen kuuluu isä Vielko, äiti Zoritcha ja lapset Dimitri, Maria ja Anna ,joka opiskelee ranskassa arkkitehdiksi.

Äiti oli laittanut pitkämatkalaiselle soppaa oman puutarhan tarpeista, terästettynä inkiväärillä. Jumalaisen hyvää ja kaikki se pahoinvointi mitä olin kokenut suomessa, johtuen ulkoilun puutteesta ja huonosta ruuasta, alkoi väistyä ja paraneminen tai usko siitä alkoi...Montenegrossa arvostetaan hyvää ruokaa ja liikuntaa ja sitä minä tarvitsen.

Edes inkiväärin kuumotus ei lämmittänyt kahtena ensimmäisenä yönä , kun lämpötila sohvan luona laski 12 asteeseen. Kuution kokoinen rähjäke olohuoneen nurkassa oli irtisanonut itsensä ja odotti vielä toiset 2 yötä korjaajaa. Neljäntenä yönä olin saanut lämpöä sekä olohuoneeseen, spiraalilämmitin viehättävästä kylpyhuoneesta oli vaihdettu uuteen ja kakkiminen muodostui taas nautinnolliseksi puolentunnin lukutuokioksi...kiitos john Grishamin..

Työviikko oli kaikkea muuta kuin työtä. Huonolla viittomakielen, englannin ja serbian sekoituksella, yritin kertoa mitä elämääni kuului viimeisen 3 vuoden aikana. Hieno tunne olla tervetullut ja saada hyväksyntä niinkin sekalaisessa joukossa, kuin Montavar Niksic tarjoaa. Keltaista juomaa, jota rakieksi kutsutaan kulahti kurkkuun tervetulon merkeissä, niin koneistus-kuin kokoonpano -osastolla...maalaamolla meni ylitöiksi. Tuntui hyvältä ja tuntuu vieläkin olla osana tuota rääsyjengiä, joka jaksaa painaa olosuhteista ja onnettomasta palkasta huolimatta suomalaisten vientiponnistelujen vuoksi.

 Zabljak retki

Viikonloppuna skodan nokka kohti Zabljak nimistä laskettelun ja talviurheilun mekkaa. Jotain sieltä tuntuu vielä kuitenkin puuttuvan,jos kohderyhmänä on nuo alpeilla jägermeisteriä naukkailevat , hienoissa hirsimökeissään oksentavat venäläiset oligarkit. Vai miltä näyttää kuvat keskustasta........

Tapasin irlantilaisen asianajajan , joka valaisi hieman Zabljakin ongelmaa. Tähän upeaan maisemaan nousee kokoajan uusia hotelleja , ravintoloita ja majoitus hökkeleitä. Mitään cityplaaniä ei ole tehty ja suurin osa rakennuksista on kyhätty ilmaan minkään valtakunnan rakennuslupaa. Eli kaikki saa vapaasti toteuttaa itseään ja arkkitehtuurisia kykyjään. Tuloksena on todella rumia mökkikyliä, siellä täällä, osassa ei ole edes vesiliitäntää.

Alueella on 2 tasokasta hotellia ja toisessa pääomistajana on Montenegrolainen ministeri, että sillai!

 

Puhutaampa luomulihasta

En malta olla ylistämättä paikallista savulihaa. Tuossa vasemmalla elävänä ja oikealla kuolleena. Liha on nimeltään prsuta. Saman tyyppistä kuin lapin pojan ylihintaan stockmannille myymää poroa, mutta hinta on vaan erillainen. N. 6 euron kilohintaan pääsee nauttimaan aitoa makua ...tätä lähtee kotiin.

 

 

Durdevica " Most na Tara"

Jugoslavialaisen insinöörityön taidonnäyte. Tämä huikaiseva silta on rakennettu vuonna 1938-40. Sen pituus on 366m ja korkeimmillaan 149 m. Sillalta hypitään lieka nilkassa ja huudetaan kovaa....

 

 Alla virtaa turkoosin sininen Tara-joki...upeeta

 

Petnican kylä

 

Mitätön pieni kylä pahanen kasvatti suuren miehen jota haahuiltiin pitkin serbian metsiä. Koulutukseltaan psykiatri, mutta psykopaatin maineen saanut Radovan Karadzic syntyi täällä. Asuu nykyään Haagissa....

 

Mikään ei oo niin kylmä kuin sää ....

Sää vaihtelee tässä maassa ja erityisesti tähän vuoden aikaan rajusti. Tässä olis sitten sitä lunta sinne suomeen....

 Vettä sataa paljon ja siihen liittyy voimakas sumu

 ...ja sitten lunta tulvillaan on montenegron maa. Näillä piruparoilla ei ole juuri talvirenkaita=kaaos. Minulla ne on

Tältä näytti suosikki espresson imu paikka ma 19.12.2011.